Moni jotain harrastava pohtii vaihtoon lähtiessään varmasti sitä, onkohan tulevassa yliopistossa tai lähialueilla mahdollisuudet harrastamiseen. Syksyn tullessa ihmiselle luontainen uusiutumisen tarve ja yleinen vaihtoon lähtöön liittyvä halu kokeilla uutta saattavat tuoda päähän mitä erilaisempia vapaa-ajan aktiviteetteja.
Itse en ole koskaan ollut mikään kova ohjatun toiminnan harrastaja, vaikka olenkin lähes koko ajan jotain harrastanut. Omassa yliopistossani Turussa on mainiot liikuntamahdollisuudet, sillä maksamalla edullisen liikuntamaksun saa ohjattua liikuntaa sekä kuntosalia käyttöö mielin määrin. Kävin viime vuonna kokeilemassa erilaisia tanssillisen liikunnan tunteja (tarjonta hyvä niissä!) ja aloin lopulta käymään zumbassa sen rentouden ja tuntien läheisen sijainnin vuoksi. Olen sen lisäksi harrastanut aikanani mm. joogaa, itämaista tanssia, bailatinoa...
Kohdeyliopistoa valitessa iski silmiini tottakai Maynoothin laaja valikoima clubeja ja societyja, jotka siis ovat harrastuskerhoja. Liittyminen kuhunkin on joko ilmaista tai maksaa kaksi euroa, joten aika monella tuntuu tulevan jopa valinnanvaikeus parhaiden jengien karsimisessa. Valikoima on LAAJA, siis aivan älytön - on esimerkiksi trampoliinikerho, Disneykerho, sambaa, vegeruokaa, metallimusiikkia...Riippuen toiminnan luonteesta kerhot järkkäävät erilaisia tapahtumia, kokoontumisia sekä harjoituksia.
Oma valintani tällä kertaa oli jousiammunta, jota olen aiemmin pariin otteeseen kokeillut ja tykännyt. Ampumista järjestetään kolmena päivänä viikossa aina muutamia tunteja kerralla, mennä voi kun siltä tuntuu (itse kävin eilen ekan kerran kahden luentoni välissä). Alkuvaikutelmat ovat kyllä hyvät, tuntuu että minulla voisi olla luontaista taipumusta ampumaharrastukseen. Ei siis missään eläintentappomielessä, sen jätän metsästystä harrastavalle isälleni...Uusi harrastus herätti heti tietysti kysymyksen siitä, että mitä jos kipinä jatkaa säilyy vielä kotimaassa? Ampumaratojen hinnoista kauhistuneena mietin, että saatan hankkia sittenkin
ampumisvälineet vanhempieni luo maalle, jossa harrastusta voin käydessäni jatkaa kaikessa rauhassa.
Miksikö jousiammunta? Minulla on muutamia jousella ampuvia esikuvia, joiden jalanjäljissä haluan mennä. Näiden kolmen taidot vaan taitavat olla niin eeppiset, että turha yrittää yhtä hyväksi tulla... :D
Legolas ja eeppinen osumatarkkuus, tarvinneeko selitellä. |
Disneyn kovin prinsessa Merida, joka omapäisyydellään muistuttaa kaikkea sitä, mitä tahtoisin olla. Lisäksi haluan tuon tukan... |
Katniss Everdeen, the girl on fire. Nälkäpeli ja toinen älyttömän hyvä esikuva nuorille tytöille. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti